Historia

Teatteri Päivölä - näyttämöllä vuodesta 1990

Hyvinkään Ridasjärvelle perustettiin nuorisoseura vuonna 1900. Perinteisesti teatteriharrastus on ollut osa nuorisoseuratoimintaa. Juhlavuonna 1990 valmistettiin kesäteatterinäytelmä ”Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen”, joka sai aikaan todellisen kansanliikkeen ja polkaisi vauhtiin mittavan teatteritoiminnan. Ridasjärven Päivölän pihamaalle rakennettiin näyttämö ja katsomo, näyttävä mustalaisleiri nuotioineen ja hevosineen levittäytyi läheisille pelloille saakka.

Teatteri Päivölä ry

Teatteritoiminnan laajennuttua perustettiin yhdistys Teatteri Päivölä ry 19.3.1991. Harrastajanäyttelijöitä ja muita aktiivisia teatteritoimintaan osallistujia oli jo ensimmäisenä toimintakeväänä yli sata henkilöä , iältään 1 – 70 vuotta. Vuosittain tulee toimintaan uusia eri-ikäisiä harrastajia, alkuperäisjäseniä on edelleen mukana kymmeniä. Teatteri Päivölä järjestää koulutustoimintaa tukemaan ja kehittämään harrastajia teatterin eri osa-alueilla ja produktioissa käytetään ammattiohjaajia mahdollisuuksien mukaan. Teatteri Päivölä on Suomen Harrastajateatteriliiton, sekä Willanäyttämö ry:n jäsen. Teatteri saa vuosittaista toiminta-avustusta Hyvinkään kaupungilta. Teatteri Päivölän päätarkoituksena on ylläpitää kesäteatteritoimintaa ja olla näin monipuolistamassa hyvinkääläistä teatteritarjontaa. Teatterin toimintaa on luotsannut alusta lähtien hallituksen puheenjohtajana Ilkka Turpiainen.

Eero Halme

Teatteritoiminnan käynnistäjänä, moottorina ja intohimoisena visionäärinä toimi ohjaaja Eero Halme (s. 1948 – k. 2000 ). Hän nosti Teatteri Päivölän tavoitteet heti korkealle. Jo ensimmäisinä toimintavuosina hankittiin teatterille mittava tekniikka, mm. kymmenkunta langatonta mikrofonia, joiden rahoittamiseen osallistuivat kaikki teatterilaiset, kukin mahdollisuuksiensa mukaan. Usko teatterin menestymiseen oli luja, sillä rahallinen panostus oli merkittävä. Eero Halme loi uupumattomalla työllään, lennokkailla visioillaan ja kannustavalla johtamiskyvyllään kuuden ensimmäisen toimintavuoden aikana vankan pohjan Teatteri Päivölän toiminnalle. Sen jälkeen Halme siirtyi toteuttamaan unelmaansa, omaa teatteria entisen Hyvinkään villatehtaan tiloihin. Eero Halme suunnitteli ja rakensi talkoovoimin vanhoihin tehdassaleihin teatterin, jossa Halmeen Teatteri Violet ehti toimia muutamia vuosia. Ilman ulkopuolista tukea yhdenmiehen unelma romahti ja teatteritila siirtyi Hyvinkään kaupungin hallintaan. Nykyisin Eero Halmeen huikea aikaansaannos palvelee kaupungin ainoana teatteritilana nimellä Willan Teatterit. Kaikkensa teatterille antaneena Eero Halme menehtyi 52-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan. Perustajansa Eero Halmeen elämäntyötä kunnioittaen Teatteri Päivölä jatkaa toimintaansa Eeron hengessä rima korkealla, laatuun panostaen.

Täällä Pohjantähden alla

Mittavin ja kenties merkittävin näytelmä Teatteri Päivölän tuotannossa on vuonna 1992 toteutettu viisituntinen Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla –trilogia, jonka sovitti ja ohjasi Eero Halme. Esityssopimus on tiettävästi viimeinen, jonka Väinö Linna henkilökohtaisesti allekirjoitti. Allekirjoitustilaisuudessa Väinö Linnan kotona Tampereella Eero Halme sai Väinö Linnan hyväksymisen huikeille visioilleen trilogian toteuttamisesta. Valitettavasti Linna ehti menehtyä ennen näytelmän ensi-iltaa. Näytelmä oli suuri menestys, se keräsi kiitosta ja arvostusta valtakunnallisesti. Siinä oli mukana yli sata henkeä ja monia hevosia, siihen rakennettiin mittavat lavasteet pappilasta Laurilan torppaan. Väliajalla vietettiin Akselin ja Elinan häitä ja yleisölle tarjottiin tanssien lisäksi hernekeittoa. Näytelmän toteuttaminen oli todellinen talkootyön voimannäyte.

Yönäytöksiä ja hevosia

Teatteri Päivölän kesäteatteri on niittänyt mainetta tunnelmallisilla elokuisilla yönäytöksillä. Usvaiset ja kuutamoiset loppukesän yöt maalaismaisemassa ovat elämys, joka on tuonut katsojat Ridasjärvelle vuosi toisensa jälkeen. Teatteri Päivölän näyttelijäkaartiin on vuosien saatossa kuulunut runsaasti myös hevosia ja muita eläimiä porsaista koiriin ja kanoihin. Mustalaisleirin kiitävät hevosvankkurit ja Robin Hoodin huikeat ratsastuskohtaukset ovat jääneet katsojien mieleen unohtumattomina kokemuksina.

Toimisto kaupungin keskustassa

Vuodesta 1994 saakka Teatteri Päivölällä on ollut lipputoimisto kaupungin keskustassa, Hyvinkäänkatu 6:ssa. Putsku -lempinimen saanut teatterilaisten tapaamispaikka toimii Pukuvuokraamo Hyvinkään Naamiaispalvelun tiloissa. Putskulla hoitaa lipunmyyntiä, markkinointia, puvustusta ja monia muita teatterin asioita Eeva Mantere, joka on ollut Teatteri Päivölän toiminnassa mukana alusta lähtien. Putskun merkitys pysyvänä kiinteänä kohtauspaikkana on teatterilaisille tärkeä yhteishengen ylläpitäjänä ja koossapitävänä voimavarana näyttämön ja esiintyjäjoukon vaihdellessa produktiosta toiseen.

Toiminta laajenee

Ajan mittaan Teatteri Päivölä on kehittänyt ja laajentanut toimintaansa myös talvikaudelle. Produktioita on valmistettu niin Willanäyttämölle kuin Hyvinkääsaliinkin. Myös kesäteatteri on tuotu kaupungin keskustaan Rautatiemuseon puistoon, sekä Kahvelan idylliselle pihamaalle Hämeenkadun varrelle. Vuonna 2002 rakennettu uusi siirrettävä katsomo on mahdollistanut esitysten viemisen kotisijoiltaan myös uusiin kokeileviin paikkoihin. Teatteri Päivölä on tuottanut 18 toimintavuotensa aikana yli kolmekymmentä mittavaa kesäteatteri- ja muuta esitystä. Monipuolinen tuotanto kattaa tyylien kirjon lastenteatterista operettiin, kotimaisista näytelmistä käännösteksteihin, uutuusensi-illoista klassikoihin. Vuosittain valmistetaan kaksi - kolme näytelmää ensi-iltaan. Lisäksi toteutetaan pienempimuotoisia esityksiä eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Valmistautuminen 2010 -juhlavuoteen on aloitettu. 20-vuotisjuhlia odotellessa toteutetaan kesällä 2008 Aleksis Kiven Olviretki, lastennäytelmä Punahilkka ja syyskaudella Tarmo Koiviston Entäs nyt Mämmilä?

Teatteri Päivölä on tuottanut 24 toimintavuotensa aikana noin kuusikymmentä mittavaa kesäteatteri- ja muuta esitystä. Monipuolinen tuotanto kattaa tyylien kirjon lastenteatterista operettiin, kotimaisista näytelmistä käännösteksteihin, uutuusensi-illoista klassikoihin. Vuosittain valmistetaan vähintään kaksi - kolme näytelmää ensi-iltaan. Lisäksi toteutetaan pienempimuotoisia esityksiä eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Vuoden 2008 Kaunotar ja Hirviö oli viimeinen näytelmämme Willanäyttämöllä, joka meni sen jälkeen remonttiin ja suljettiin teatteritoiminnalta. Sen jälkeen olemme olleet talvikaudella jossain määrin kodittomia, ilman pysyvää harjoitus- tai esitystilaa. On vaatinut energiaa ja luovuutta saada teatteri pysymään vireänä ja elinvoimaisena tilojen puutteessa.

Nyt 2014 syksyllä eletään tulevaisuuden toivossa. Vanhalla villatehtaalla sijaitseva Eero Halmeen aikanaan teatteritilaksi remontoima halli on peruskorjattu ja tilan pitäisi olla taas käyttökunnossa 2015 vuodenvaihteessa. Toivottavasti siitä tulee toimiva ja vireä teatteritoiminnan keskus teatterilaisten tarpeisiin ja kaupunkilaisten viihteeksi.

 

Liput

Teatteri Päivölän lipunmyynti:

040 762 1990

Huomioitavaa

- Vain käteismaksu!
- Teatterin lipunmyynti on avoinna tunnin ajan ennen esitystä. Varatut liput on lunastettava viimeistään 20 min. ennen esityksen alkua.

Toimisto

Hyvinkäänkatu 6
05800 Hyvinkää

040 762 1990

Avoinna
Ti, Ke, To
15.00 - 18.00